perjantai 30. toukokuuta 2014

Sateiset treenit & uusi TVA!

Helatorstain aattona huippiksista treenaamassa Mirjami ja Kengu, Tiina ja Villi sekä Felix ja minä.

Mirjami ja Kengu tekivät kuuntelutreeniä. Ensin ruutua niin, että ruudun paikkaa vaihdettiin lennosta. Kengu oli hyvin kuulolla ja ruutu löytyi vaihtuvasta paikasta huolimatta. Välillä ohjattua, joka tehtiin samalta merkiltä kuin ruutu. Hienosti toimi edelleen. Välissä taas onnistunut ruutu, sitten vaikeasti ohjattu samaan suuntaan, kuin mihin oli juuri tehty ruutu. Nyt meni jo vaikeaksi ja ruutu veti niin puoleensa, ettei oikea kapula heti löytynyt. Toistoilla kuitenkin nouto onnistui. Lopuksi vielä ruutuun lähetys, joka onnistui upeasti!

Seuraavaksi Felixin treenivuoro. Meillä on valioitumisen jälkeen ollut treenit aika vähissä, muiden kiireiden vuoksi. Tarkoitus oli tehdä lyhyet ja motivoivat treenit. Ensin ruudun paikkaa näyttämällä, palkka ensin minulta tuoden ja sen jälkeen avustajalta, joka heitti palkan Felixille ruutuun. Aluksi muutama onnistuminen, sitten hieman laiskempaa suoritusta, ei ihan suoraan oikealle paikalle. Kun ei palkkaa tästä tullut, Felix tsemppasi ja saatiin vielä pari onnistumista. Seuraavaksi liikkuroituna ohjattu nouto. Tosi hieno merkki, josta palkka. Sitten noutoon, joka onnistui hienosti. En toistanut, koska meni niin hyvin ensimmäisellä kerralla. Vielä hieman pentuseuraamista paljolla palkalla ja loppuun vielä liikkuroituna luoksetulo. En pysäyttänyt ja Felix tuli kiltisti sivulle asti. Tähän oli hyvä lopettaa.

Vielä Tiinan ja Villin vuoro. Heillä aiheena seuraaminen ja sen asenne. Hyvästä seuraamisesta naksu ja palkkaus, huonosta huomautus. Tosi hyvin toimi, huomautuksesta Villi yritti enemmän ja asenne parani. Välissä ruudun paikkaa, tässä ei tullut yhtään virhettä ja Villi teki mahtavalla vauhdilla ruutuun menot. Loppuun vielä seuraamistreeni uusiksi.

Sade ja tuuli ei meitä siis haitannut, vaan meillä kaikilla oli tehokkaat ja hyvin onnistuneet treenit, kaikki myös osasivat lopettaa onnistumiseen eikä tullut tehtyä ylimääräisiä toistoja.

Helatorstailta tuli haastajien leiristä hienoja uutisia: Sanna ja Hilda osallistuivat toko-kokeeseen Helsingissä. Tuloksena EVL1 --> Hilda on nyt FI TVA! Lämpimät onnittelut! Nyt meillä on tämän tehiskauden aikana porukasta neljä koiraa valioitunut, ihan mahtavaa!

torstai 22. toukokuuta 2014

Kiireisen kevään (t)aikaa

eli Tokon TehisCUP, Marin valmennus ja tehisläisten koekuulumisia


Sannan aiemmassa postauksessa jo kerrottiin, että TOKOTehiksen järjestämä TehisCUP polkaistiin käytiin huhtikuussa. Viime viikon keskiviikkona oli Cupin toinen osakilpailu ALO ja AVO –luokkien koirakoille, ja kisaharkka VOI ja EVL koirakoille.

Olin itse tuomarina toukokuun osakilpailussa. Osallistujien koirien rotukirjo oli monimuotoinen, minusta on aina mukava nähdä erirotuisia koiria tokokentillä. Etukäteen muistuttelin osallistujille, että vartaloapujen käyttö ja kaksoiskäskyt vähentävät pisteitä samalla tavoin kuin oikeissa tokokokeissa. Tiukasta tuomarointilinjasta huolimatta oli mukava huomata, että osallistujilla oli varsin osaavia koiria, koska menestyksekkäitä suorituksia tuli useampia, samoin ykköstuloksia. Monella koirakolla oli todella hyvännäköistä yhteistyötä, ja koirat selkeästi tykkäsivät harrastaa ohjaajiensa kanssa, joten suorituksia oli ilo seurata. Osa osallistujista ei tehnyt kokeenomaista suoritusta, ja joskus onkin hyvä ajatus antaa nuorelle tai kokemattomalle koiralle positiivinen kokemus kokeenomaisesta tilanteesta, ja vaikka yllättää se välipalkalla, jos kaikki liikkeet eivät vielä ole ihan koevalmiita.

Tehis-CUP alkaa saamaan jännittäviä piirteitä, koska kokonaistilanne on varsinkin ALO-luokassa hyvin tiukka, parhaat kolme koiraa ovat olla kaikki 2.5 pisteen sisällä toisistaan - johtavien koirakoiden nimet pidetään vielä tällä hetkellä salassa! Kokonaiskilpailun voitto siis ratkeaa vasta kesäkuun osakilpailuissa, jossa siis palkitaan Cup-voittaja.

Toukokuun osakilpailu, ALO-luokan voittajat (kuva Mari Jokinen)

Toukokuun osakilpailu, AVO-luokan voittajat (kuva Mari Jokinen)
Onnittelut toukokuun CUP osakilpailujen voittajille,
ja tsemppiä viimeiseen osakilpailuun kaikille osallistujille!


Koodi Helsingin piirin nuorten koirien kevätleirillä
Tokon SM-kokeiden uusien sääntöjen johdosta ovat tehisläiset käyneet nyt ahkerasti tokokokeissa hakemassa tarvittavia tuloksia jotta pääsemme osallistumaan SM-joukkuekisaan, joukkueita tosin ei vielä ole valittu.

Paljon onnea Charlotte ja Koodi ensimmäisestä AVO-luokan ykköstuloksesta (179 / 200 p.)!



Hurjakin on päässyt tokokokeilemaan. Kevään kokeet ovat sujuneet meiltä yli odotusten, ja Hurja on nyt näyttelytulosta vailla tottelevaisuusvalio, eli sillä on TK4 koulutustunnus. Ensimmäinen EVL-koe meillä oli maaliskuun lopussa (300,5 p), toinen toukokuun alussa (296 p) ja kolmas viime sunnuntaina (304 p). 

Hur poseeraa (kuva Juuso Kuparinen)
Hurjan kaikki koesuoritukset ovat pääsääntöisesti menneet hyvin, mutta toki joissain liikkeissä on ollut myös pientä epätarkkuutta ja huolimattomuusvirheitä. Olemme treenailleet aika vähän, koska olemme olleet paljon reissussa, ja se näkyi erityisesti toukokuun alun kokeessa. Eilen olikin taas sopivaan aikaan Marin valmennus, ja pääsimme muistuttelemaan Hurjaa keskittymisen tärkeydestä. Teimme pienen kokonaisuustreenin, jossa liikkeinä oli ruutu, kaukot, hyppynouto, ohjattu nouto ja uudelleen ruutu, jonka sijaintia oli siirretty kehän kulmaan samalla kun me suoritimme muita liikkeitä. Hurja meinasi mennä halpaan ja juoksennella sinne missä ruutu alun perin oli ollut, mutta huomasi onneksi virheensä ja osasi korjata ruutuun ilman käskyjä minulta. Hyvä ja meille tarpeellinen treeni joka tapauksessa, ja saimme taas paljon treenivinkkejä ja ideoita, kiitos Mari!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Tehistreenit ulkona

Blogin päivitys laahaa vähän perässä, pahoittelut siitä. Nyt on ihanaa kun ollaan siirrytty ulkotreeneihin. Saadaan kivasti aikaa, ja ehditään lisäksi keskustella treeneistä niiden aikana, mikä aina on kivaa. Toissa haastajatehiksen treeneissä paikalla oli Sanna & Hilda, Kati & Vissa sekä minä & Koodi.

Sanna teki Hildan kanssa heidän viisi haastavinta liikettä palkatta, ja häiriön alla. Tuomari ja liikkuri oli haastavissa paikoissa missä Hilda voi jäädä vähän heitä tuijottamaan, esimerkiksi matkalla ruutuun ja luoksetulossa. Hilda suoriutui oikein hyvin treenistä. Ja onnittelut vielä Hildan EVL-1 tuloksesta kisoista 4.5.

Kati ja Vissa ovat treenannet vain hetken Vissa äitiysloman jälkeen mutta heti on kyllä Vissa lähtenyt hyvin mukaan treenaamaan. Varsinkin näissä treeneissä oli todella mahtavaa nähdä miten intona Vissa oli taas. Se on kyllä säpäkkä tapaus. Kati ja Vissa treenasikin juuri kehääntuloja ja liikkeellelähtöjä että Vissan tulisi skarpata.

Koodin kanssa tehtiin luoksetulon stoppia sekä noutoa ja kaukoja. Koodille tällä hetkellä haastetta tuo noudon jälkeiset kaukot, ja mielentila liikkeessä. Koodi on noudon jälkeen aika korkeassa vireessä, minkä takia on haastavaa istua ylös kaukoissa ekan käskyn yhteydessä. No, ei siinä muuta kuin treeniä asiaan :)

Tuleva viikko (20) tuo sitten tullessaan Toko tehiscupin, eli treenejä tarjoamme tulevalla viikolla muille.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sokerihumalaa ja kuulumisia

Vappuviikolla Tehis-treeneissä ainakin Huippisten puolella ei treeneihin päässeet osallistumaan kuin muutama koirakko, itsekin olin töissä vapun.
Kuulemani mukaan treenit olivat olleet antoisat tarjoilujenkin osalta kun Mirjami oli tuonut Kengun kisamenestys-karkkeja tarjolle, onnea vielä Mirjamille ja Kengulle :)

Vappuna olivat myös Huippistiimiläisiltä Tiina ja Villi käyneet kisoissa pitkästä aikaa ja saivat hienon tuloksen ja luokkavoiton, upea juttu ja oikein paljon onnea! :)
Ja tänään saimme myös Huippiksiin uuden TVA:n eli valtavan paljon onnea Mari ja Felix!! :)
Ja Carita ja Hurjakin saivat hienon 1-tuloksen, onnea!
Tämä takaa sen, että seuraavienkin treenien sokerihumala on varmaa ;)
Ja taisi olla vappuviikolla Haastajienkin puolella hienoja tuloksia, onnea Charlotte ja Koodi (vai olikohan sittenkin Monni kanssa kisat? Noh onnea joka tapauksessa!) ja Merja ja Ruu sekä Sanna ja Hilda! :)

Tosiaan tämän vappu-viikon tehistreeneistä kertominen on vähän huonoa niin kerronpa vaikka lyhyesti meidän kuulumisia. Starttasimme Miilun kanssa tokokokeessa n.9kk:n kisatauon jälkeen viikko sitten lauantaina karsintakokeessa josta ihan kelpo 2-tulos 256.5pisteellä, ihan kiva fiilis ja moni talven aikana treenattu asia oli edistynyt ja toisaalta vanhoja virheitäkin siellä näkyi jälleen tulevan esiin, joten tietää taas palautella niitä kuriin ;). Tästä on hyvä lähteä treenejä suunnittelemaan SM-tokoja varten, enempää en aio näillä näkymin kisata ennen SM-kisoja vaan keskittyä nyt treenaamiseen ja kierrellä ahkerasti eri kentillä hallikauden jälkeen treenailemassa.

Miilun kanssa kävimme fyssarilla tällä viikolla maanantaina jossa todettiin kaulan olleen todella jumissa ja samoin kuin oikean puoleinen lapa, jumien lisäksi vaivat olivat varmaan tuplaantuneet myös siitä että Miilu hyppäsi päin ojanpenkkaa viikko sitten..
Käymme fyssarillamme suunnilleen 2kk:n välein tsekkauksessa ja huollossa. Nyt olinkin pohtinut muutaman viikon ajan seuruussa olevaa outoa fiilistä ja etenkin tuolla lauantain kisassa seuruu oli todella tahmean tuntuista ja ihan erinäköinen suoritus kuin yleensä. Fyssarimme Tanja Kotti sai Miilu kuntoon jälleen upeasti ja parin päivän lepäilyn jälkeen nyt taas homma toimii entisellään :)
Eli kannattaa tsekkauttaa koiraa säännöllisesti fyssarilla, suosittelen hyvin lämpimästi :)

           Miilu odottaa lupaa ruutuun pääsyyn, ja eräät näköjään vie koiran koekehään suoraan ojasta :D
                                                                 Kuva: Sanna Rautio