Meillä oli huipputehiksessä vuorossa keskiviikkona kokeenomainen treeni. Mari ja Mirjami olivat järjestelyvuorossa, mutta valitettavasti Mirjami sairastui ja Mari siis hoiti meille muille liikkuroinnit. Myös Tiina K. oli poissa joten meillä lopuilla oli nelistään ruhtinaallisesti treeniaikaa.
Ensimmäisenä suoritusvuorossa olivat Sanna ja Hups. Tulin valitettavan myöhään paikalle enkä nähnyt kuin kaksi viimeistä liikettä. Kaukokäskyissä Hups teki ensimmäisen vaihdon hienosti, nopeasti ja tarkasti joten Sanna jätti liiikkeen suunnitellusti siihen. Tämän jälkeen vielä ruutu joka oli Hupsin tapaan hieno ja vauhdikas. Itselleni jä vaikutelma, että treeni meni siis todella kivasti. Jälkikäteen kyselin Sannalta kuitenkin vielä tarkemmin treenin kulusta ja Sanna päätti diplomaattisesti jättää liikaa spekuloimatta ettei juuri ennen koetta turhaan tulisi liikaa tartuttua kauneusvirheisiin tms. Muilta tehisläisiltä palaute Sannan ja Hupsin tekemisestä oli kuitenkin erittäin hyvää.
Tällä samalla ajatuksella tulin itse seuraavana suoritusvuoroon eli tarkoitus oli tehdä hyvällä asenteella luokka läpi, virheisiin takertumatta niin, että vain kokonaisuus ratkaisee. Olin ajanut itseni olosuhteiden pakosta hieman eriskummalliseen tilanteeseen jossa tämän treenin perusteella piti tehdä päätös osallistumisesta viikonlopun tokokokeeseen. Ei siis todella ollut varaa jäädä liikaa epäonnistumisia märehtimään.
Tehtiin EVL läpi kahdessa osassa ja sen verran näköjään jo kokeenomainen treeni saa mielen myllertämään etten yksikertaiseti muista missä järjestyksessä liikkeet tehtiin. Ensimmäisen kehän ajan joka tapauksessa Villi oli todella hyvällä asenteella hommissa. Se palkkautui kehuista pomppimalla, pyörimällä ja taisi vähän haukkuakin. Meille tämä on iso juttu!!! Liikkeet se taisi suorittaa kaikki jotakuinkin oikein, toki kauneusvirheitä oli runsaasti kun tekniikkatreeni on jäänyt meiltä tältä syksyltä täysin väliin.
Toinen kehä alkoi tunnarilla ja siinä Villillä ei ollut ajatus lainkaan mukana. Se pysähtyi jo kerran matkalla ja lopulta juoksi vaan kapuloille ottaen ensimmäisen mahdollisen kapulan suuhunsa. En uusinut tätä vaan jatkettiin seuraavaan liikkeeseen. Villiä ahdisti jonkin verran tehty virhe, mutta pian se palautui kuitenkin ja loput liikkeet saatiin aika kivasti tehtyä loppuun asti. Voi miten iloinen ja yllättynyt olin! Kyllä me kokeeseen mennään, jos asenne on näin hyvä! Tällä hetkellä kun esim. realistisia ykköstavoitteita ei ole lainkaan , niin voi keskittyä muuttamaan sekä oman että koiran ajatukset kisaamisesta taas rennoiksi ja vapautuneiksi. Jostain syystä olen ihan vakuuttunut, että tekniikka saadaan sitten taas ajallaan kuntoon. Nyt panostetaan vaan kaikkeen kivaan!
Muilta saatu palaute oli juuri samansuuntaista kuin omatkin ajatukseni. Kauneusvirheitä on paljon vinosta perusasennosta lähtien noutojen hitaisiin palautuksiin ja kaikkea siltä väliltä J Silti muidenkin mielestä Villi oli Villiksi aika vapautunut ja vastasi etenkin ensimmäisen kehän aikana kivasti kehuihin.
Meidän jälkeemme suoristusvuorossa olivat Carita ja Hurja jotka eivät tehneet varsinaista kokeenomaista treeniä. Liikkuroituna kuitenkin pääsääntöisesti. Päällimmäisenä heidän treenistä jäi mieleen niin Hurjan kuin Caritankin asenne. Hurja yrittää, yrittää ja yrittää. Se ei latistu mistään ja yrittää aina uudelleen. Carita on rauhallinen, rauhallinen ja rauhallinen, eikä latistu mistään ja jaksaa aina uudelleen. Ai että, miten kiva katsoa vaikka virheitä tässäkin treenissä toki tuli esille. Mutta sitä varten kai me treenataan ja koulutellaan näitä koiria. Jos ne olisivat koneita, olisi homma aika paljon tylsempää.
Sitten viimeisenä vaan ei vähäisinpänä Mari ja Felix. Heilläkin oli koe tulossa joten tekivät ainaostaan osan liikkeistä. Felix teki hienosti ja vauhdikkaasti aina kun Mari muisti olla selkeä ja napakka. Heti kun Mari keskittyi liikaa puhumaan meille muille, niin yhteys Felixiin katkesi eikä Felix toiminut yhtä täsmällisesti. Oli taas hyvä muistutus meille kaikille, että koiraan pitää kehässä keskittyä täysillä ja kaikki muu on loppujen lopuksi aika turhaa. Tulevaa koetta ajatellen kuitenkin Felixin meno näytti mahtavalta!
Ja niinhän siinä sitten oli käynyt, että Mari ja Felix saivat lauantaina EVL1-tuloksen!!! Paljon onnea!!!
Hups ja Sanna taiteilivat tietääkseni lauantain kokeesta kivan 2-tuloksen voittajasta ja me sitten Villin kanssa kerättiin pisteitä käänteisessä järjestyksessä eli ei saatu erikoisvoittajaluokasta edes tulosta, mutta fiilis oli edelleen lauantaina hyvä!!!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti