Tänään Huippis-tehisläisillä oli vuorossa sovitusti oman ajan treenit, eli yksi treenaa ja muut jeesaavat tarvittaessa ja antavat kommenttejaan myös, kaikki halusivat myös liikkurointia tänään. Tiina H oli poissa, joten pikkuisen pidempi treeniaika tänään kaikilla.
Mirjamilla ja Kengulla oli suunnitelmissa tehdä sekaisin liikkeiden aloituksia ja liikkeiden osia mielenhallintatreeninä, selvät sävelet oli suunniteltuna Mirjamilla ja hyvin tuntui suunnitelma toteutuvan myös.
Mulla ja Miilulla oli ajatus tehdä koemaisena tunnari+ohjattu ja luoksari ja muutenkin tsekata miten levällään on nyt vähän rikkonaisen treenijakson jälkeen liikkeet. Ja olihan siellä vaikka mitä pientä!
Isoimpia juttuja nyt treenattavaksi menee se, että pk-tottiksen jälkeen Miilu on epävarma siitä että tullaanko kapulan kanssa eteen vai sivulle, joten tähän pitää mun pohtia lopullinen päätös että kumpaa lähdetään tekemään vahvaksi ja sitten treeniä treeniä treeniä. Muut vibat menköön tauon piikkiin ;) Hyvin kyllä huomasi myös sen, että pitää muistaa tehdä palkattomuutta ja pidempiä pätkiä, selkeesti ainakin Miilu tuntuu nyt hyytyvän loppua kohden kun ei olla tehty tätä pitkään aikaan ja ei ole kokeitakaan ollut.
Sanna ja Hups treenasi kehääntuloja ja liikkeiden aloituksia ja liikkurin tuomaan lisähäiriötä esim. siirtelyt paikasta toiseen yms ja ihmisrykelmien lähelle menoja. Hups pätevänä pärjäsi näissä todella hyvin, pitäisi itsekkin ottaa näitä treeniohjelmaan jo hauskan vaihtelun vuoksi!
Mari ja Felix jatkoivat samalla linjalla eli tekivät myös kehääntuloja sekä liikkeiden aloituksia, tässä pääpaino siinä ettei huomioisi ihania ihmisiä kehässä ja ei jäisi tuomariin kiinni esim. kehääntulotarkastuksen jälkeen. Loppuun vielä ohjattua noutoa jossa sama juttu eli ihanaan liikkuriin jää Felix transsissa tuijottamaan joten merkkiä treenattiin sitten niin että menee sinne ekalla käskyllä, Mari kokeili myös pienen ääniavun antamista muistuttamaan Felixiä siitä ettei jäisi tuijottamaan kapuloiden vienyttä liikkuria. Tuntui toimivan hyvin, vähän kun vielä hiljaisemmaksi sen saa niin ei tuomarit moiti ;)
Carita ja synttäripoika Hurja tekivät myös kehääntuloja sekä liikkeiden välejä ja siirtymisiä ja aloituksia joissa naksuttelin siitä kun tuli hyvin mukana. Sitten eri liikkeiden palasia mm. kaukoja joissa Hurjalla vähän virtaa tänään ja luoksetuloa.
Sit mulla lyökin pää tyhjää että mitä kaikkea muuta tekivätkään vai olikohan se noiden palasien kanssa touhuamista sitten? :)
Kivat treenit jälleen, kiitos huippis-tiimille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti