keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kinkunsulattelutreenit

Joulupäivän treeneissä oli kato käynyt Huipputehiksen osalta kun kaksi koirista joutui olemaan pois kennelyskäkarenssin vuoksi ja muut eivät joulukiireiltään päässeet osallistumaan treeneihin. Saimme siis Kengun kanssa käyttöömme koko kentän 1,5 h ajaksi. Ei tosin jaksettu treenata kuin 45 min kun olimme jo aamulla käyneet ottamassa pienet höyryjenpäästelytreenit.

Teimme tänään ruutua, jossa ongelmana on ollut koiran asettuminen ruudun oikeaan laitaan. Kengu on opinut juoksemaan suoraan kohti ruudun keskikohtaa ja tästä kääntyessän minua kohti, se päätyy ruudussa omaan makuuni liian reunaan. Kengu osaa kyllä korjata paikkansa oikeaksi, mutta haluaisin koiran juoksevan suoraan oikeaan kohtaan ettei ruudussa tulisi turhia steppailuja. Kosketusalusta ruudun keskellä on auttanut Kengua korjaamaan juoksulinjaansa enemmän ruudun vasempaa laitaa kohti, jolloin kääntyessään ruudussa koira onkin hienosti keskellä. Tähän tarvitaan kyllä vielä paljon toistoja että Kengu muistaa uuden juoksulinjan myös silloin kun alustaa ei ruudussa ole.

Ruudun lisäksi teimme luoksetuloa osissa, noudon palautuksia, kaukoja sekä seuraamista. Näistä liikkeistä kokosimme myös pienen kokeenomaisen treenin, vaikka liikkuria ei paikalla ollutkaan :) Teimme siis viisi liikettä palkatta ja Kengun vire pysyi liikkeiden aikana ja niiden väleissä aivan erinomaisena! Olin todella yllättynyt miten hienosti koira keskittyi vielä viimeiseenkin liikkeeseen ja pääsin vapauttamaan koiran palkalle hyvillä mielin.

Mukavaa joulun jatkoa toivottaen,

 
Kengu ja Mirjami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti