torstai 10. huhtikuuta 2014


Haastajien kisamaiset

Vuorossa oli jälleen kisamaiset treenit koko kentällä. Melkein kaikilla oli kuitenkin omat agendat, johtuen osin parinviikon takaisista kisoista.
Treenit aloitti Marko ja Jay, he tekivät puolikkaan VOI-luokan. Sanna liikkuroi ja olikin suunnitellut mukavan seuruukaavion. Hyvältä näytti kaksikon tekeminen.
Oltiin Ruun kanssa toisena ja tehtiin viisi liikettä putkeen.  Laisin kokeen innoittamana, aloitettiin tunnarilla, sitten kaket, ruutu, hyppynouto, ohjattu ja seukku. Ruu palkkautuu kovasti noudoista ja ruudusta jonka lopussa aina pompahtaa seuruuseen tullessa. Tätä työstetään nyt muistutus- käskyllä metriä ennen viereen tulemista. Kaket suoritti oikein hyvällä asenteella, seuraaminen lopuksi, jossa tarkoitus oli ylläripalkata. Päästiinhän se lopulta palkkaamaankin, kun käännös vasemmalle alkoi sujua. Lisää seukkutreeniä meille, koska siitä ei vielä(kään) ole tullut meidän uutta parasta liikettä ;-)
Ruun jälkeen olivat vuorossa Sanna ja Hilda. Heilläkin on polttopisteessä seuraaminen. Hilda yrittää superisti ja kierroksilla käydessään tarjoilee välillä istumista hitaassa kävelyssä. Tätä on Sanna nyt hifistellyt ja paranee, paranee J
Liikkuroin Charlotten ja Koodin AVO luokan. Alkuun oli suunniteltu kehääntuloja, jos Koodi ääntelee, mutta tämä jäi turhaksi, koska päästiin heti suoraan aloittamaan. Oikein hienosti Koodi keskittyi jokaisen liikkeen suorittamiseen ja teki ne loistavalla asenteella. Charlotten luonteva liikkuminen ja Koodin upea seuraaminen, todella mallikasta!
Hanne ja Ripa tekivät kehääntuloja, välisiirtymisiä, seuruuta ja luoksarin aloituksia. Ripa on päässyt hienosti seuraamisen makuun. Tekeminen on nyt niin kivaa, että pientä ääntä voi tulla aloituksissa. Tätä työstettiin välisiirtymissä, sekä  luoksarissa palkkaamalla jättöjä.  Mietittiin myös edeltävän liikkeen palkkaustapaa;  viretason laskulla saatiin Ripa rauhallisemmaksi ja Hanne pääsi palkkaamaanJ
Kati ja Vissa tekivät viimeisenä. Tauolta palannut Vissa treenasi seuruun aloituksia, vierelle tuloa ja lyhyitä pätkiä käännöksin. Hyvällä asenteella Vissa oli mukana ja keskittyi Katin kanssa tekemiseen. Tervetuloa mammalomalta ”sorvin” ääreen J
Lopuksi tehtiin vielä paikkikset, istuminen ja makuu, jotka Marko meille liikkuroi.
Ulkotreenejä tässä itse kukin varmasti kovasti jo kaipailee. Vartti per koirakko miinus paikkikset ei meinaa riittää, kun olisi niin paljon puhuttavaakin.
TULE JO! Ulkokausi ja tuo kaivattu tila ja ennen kaikkea aika mukanasi. Sitä odotellessa ensiviikko tuo kovasti odotetun ja vielä kovemmin tykätyn Marin valmennuksen.

Aurinkoisia ulkotreenejä toivotellen, Haastajat!

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti